Hermann Voldig

Pappi, epäilijä, taiteilija

Description:
Bio:

Nuoret olivat pahimpia. Thaur ei ollut vielä murtanut heitä. He eivät ajatelleet kuolemaa itseään, vaan tahtoivat yhä edetä elämässään, pyrkivät kohti jotakin parempaa. He etsivät kunniaa, tunnustusta, merkitystä. He kyselivät, oppivat, väittelivät. Hermann oli saanut kyseenalaisen kunnian kouluttaa yhtä tälläistä innokasta nuorta miestä. Kirkassilmäinen nuorukainen seurasi häntä pitkän hautakappelin läpi kunnioittavan etäisyyden päästä, kuunnellen jokaista sanaa ja tutkien jokaista yksityiskohtaa.

“Valon täytyy kajastaa ulkoa, tai suoraan ovensuusta. Tämä kuvastaa siirtymää kuoleman ja elämän välillä. Siirrymme kuoleman maailmasta muistelemaan ihmisen elämää, synkkää ja kylmää vaihetta kahden valon välillä,” Hermann siteerasi tottuneesti. Thaurin Eulogus Askelline olivat kirjoittaneet loputtomasti hautojen estetiikasta, piilomerkityksistä ja esiintuonnin tärkeydestä.

“Keisarin kuvan, ikuisesti valaistun ja pyhän, tulee näkyä koko käytävän mitalta. Tuli ei saa polttaa Keisarin kuvaa, vaan hehkun on hyvä tulla lasimuraalin tai patsaan takaa – tähän ovat parhaita fuusiolamput, joiden lämpö korventaa liian lähelle tulleiden kasvoja. Hautakäytävästä tee kapea ja reunusta se soihduin. On hyvä, että kuolletta kunnioittamaan tulevat tuntevat puhdistuksen tarpeen sieluissaan,” harmaapäinen pappi muistutti ääni tasaisena. Juuri tällä hetkellä liekit eivät leimunneet maosoleumissa, lukuunottamatta papin sauvan kanssa kantamaa tulipesää. Pylväiden väleistä vilahteli outoja varjoja ja vääristyneiden hahmojen kuvajaisia. Hermann tiesi oppilaansa pelkäävän, kuten hänen tulisikin.

“Hautaholvia ei vihitä käyttöön, ennen kuin se on kokonaan valmis. Sivukammiot täytetään vähäisemmistä kuolleista yksi kerrallaan. Käyttämättömien kammioiden suuhun tuo patsas, joka muistuttaa Arkkivihollisesta. Kun sinulla on riittävästi luita ja muut kammiot ovat täynnä, ota rautanuija ja murskaa patsas. Tämä kuvastaa kuinka lukemattomat antavat henkensä joka päivä murskatakseen Keisarin viholliset. Patsaan jäännökset vie avaruustelakalle – ne tullaan heittämään tyhjyyteen, matkalle kohti Terran keltaisena loimuavaa, pyhää aurinkoa, joka puhdistaa ne. Laita kivien sekaan myös patsaantekijöiden ruumiit, sillä hekin tarvitsevat pyhää tulta sielunsa pelastukseksi.” Tätä Hermann ei halunnut sanoa, mutta hän teki sen silti. Hän oli löyhästi liittynyt Pyriittien puolueeseen, joka kannatti polttohautausta ylivertaisena keinona saattaa sielu viimeiselle matkalleen. Hän oli valinnut oikein, sillä häntä ei oltu häiritty kuukausiin. Thaurin kirkollisen pinnan politiikan lonkerot kilpailivat siitä, kuka sai hoitaa parhaimpia hautoja leudoimmilla mailla, ja kuka sai puhtaimman marmorin työstettäväkseen.

“Tähän loppuu tämänpäiväinen oppituntisi. Suosittelen, että luet aiheesta mestareiden Vala Lopezin ja Bome Anderin pyhät kääröt. Niissä kerrotaan paljon valaistuksen merkityksestä, taloudellisesta materiaalien käytöstä ja soveliaasta symboliikasta. Itse katselen myös paljon ulkomaailmasta tulevien tähtialusten reliografiaa, ja ajoittain kuuntelen matkalaisten tarinoita. Sinun tulee muistaa, oppilas, että Keisarikunta on mahdottoman suuri, ja että itse näet maailmankaikkeudesta ainoastaan hiekanjyvän varjon kokoisen palan – ja hyvä niin.” Loppulauseensa Hermann lisäsi hätäisesti, hilliten itsensä viime hetkellä. Hän ei ollut laskenut huppuaan, ja toivoi ettei oppilas pystynyt näkemään hätääntymisen merkkejä hänen kasvoiltaan.

“Entä inspiraatio, mestari? Olen kuullut, että monet veistäjistä ja kirjailijoista parhaat viettävät paastoja ennen suuria töitään? Onko jotakin pyhimystä jota te itse rukoilette?” Nuorukainen kyseli, pulputtaen nopeasti, tahtomatta poistua ihan vielä.

“Niin, inspiraatio. Tutki sisintäsi, niin Keisari kyllä kirkastaa tiesi mestaritöiden tekoon. Lisäksi pääkaupungista saa kohtuuhintaista Obscuraa.”

Hermann Voldig

Askellonin Synnit MikkoK Xsi